Joskus sitä ihmettelee, miten pihalla narskun täytyy olla. Eihän kukaan ihminen voi toimia ja ajatella noin. Samalla kauhistuttaa, kun huomaa miten paljon sellaisia ihmisiä täällä keskuudessamme liikkuu. Itselle narsistin puolison kautta, ja aiheeseen tutustumalla valkeni, että oma veli on pahimman luokan narsisti.

Alkoholin käyttö oli siihen asti jotenkin peittänyt alleen veljen todellisen luonteen. Kaikki huolet ja ongelmat, joita veli aiheutti, kuitattiin pitkään viinapirulla. Se ei kuitenkaan selitä mielestäni milläänlailla sitä kaikkea mitä se ympärillään piti hengissä. Vanhempien hyväksikäyttöä, selityksiä, ettei itse mielellään ole tässä tilanteessa. Hänhän se uhri on, kun joutuu juomaan ja elämään toisten siivellä. Välillä se julmuus, jota vanhempia kohtaan oli. Hän mm. riehui heidän kotonaan puukon kanssa, äiti ja isä pelkäsivät henkensä puolesta. Silti, miten ihminen voi pitää siinä koukussa elämän loppuun asti. Miten veli kävi äidin saattohoidossa ainoastaan krapulassa kerjäämässä lisää rahaa. Ja miten yli 70-vuotias isä edelleen paapoo yli 40-vuotiasta poikaansa.

Narsku-veli puhuu kaikille, kuinka asuu isän takia hänen naapurinaan. Jotta voi auttaa isää aina, jos isä tarvitsee apua, ihan missä asiassa vain. Isällä kun on jo kuitenkin ikää. Kun isä on niin hänen rakkain ja tärkein ihmisensä, jonka puolesta tekisi mitä vain. Kuitenkin todellisuudessa isä käy veljen puolesta kaupassa, saa sättimiset, jos ei ole osannut ostaa oikeanlaista sisäfilettä. Isä tekee lumityöt ja ajaa kesällä nurmikon. Ostaa kukat pihalle ja kitkee ja kastelee ne. Siivoaan kännissä oksennetut ja paskotut lakanat ja putsaa jäljet. "Jotta ei tule paha mieli, kun herää". Isä hakee baarista, jos ei, niin "on pakko ajaa kännissä". Isä tekee kaikkensa ja saa jatkuvasti paskaa niskaansa.

Veli asuu uudessa omakotitalossa, on asunut jo 10 vuotta, muttei ole maksanut mitään laskujaan, lyhennyksiään tai edes ruokakulujaan itse. Ensin maksoi äiti ja isä yhdessä, sitten isä. Välillä on aina ollut pikavippivelkoja, jotka on kuitattu veljen puolesta, välillä on annettu tuhansia euroja velkoihin, joita ei todellisuudessa edes ollut. Ne ja saadut tuet kelasta ja sossusta menevät kalliisiin vaatteisiin, bileisiin, juomiseen tai vaikka viimeisin ostos - securitaksen turvakamerat ja palvelut. Ja kun isä ostaa sisäfileet ja kalliit ainekset ruokiin, leveillään niillä muille ja tarjotaan ruuat samalla kavereillekin.

Jos tästä kaikesta koittaa sanoa veljelle, hän varmistaa, että isä on hänen puolellaan ja minä tosiasiassa olen vastuussa kaikesta ja hänen pahan mielensä syy. Jos puhuu isälle, hän suuttuu ja vaatii veljelle ymmärrystä. Pitäisi ymmärtää ja tukea, silloinkin kun narsisti ryyppää äidin hautajaisissa ja hilluu pitkin pihaa kavereidensa kanssa alasti laulaen. Silloinkin, kun veli hajottaa vanhempien oven, tv.n, heittelee astiat rikki ja uhkailee puukko kädessä. Silloinkin, kun sytyttää talon palamaan, kun isä on lähtenyt ulkomaille ja kehdannut jättää veljen yksin kotiin. Tai silloin, kun on väkivaltainen minua kohtaan.

Joo, on alkoholismi sairaus ja vakava asia, ja vaikuttaa mieleen ja aivoihin rajusti ja muuttaa ihmistä. Se ei kuitenkaan tässä ole se ongelma, vaan raaka muiden ihmisten hyväksikäyttö, vastuuttomuus ja vaarallisuus muille ihmisille. Ja nämä ongelmat ovat alkaneet jo paljon ennen alkoholin astumista kuvioihin. Alkoholismi vai narsismi - ihan sama, tässä tapauksessa tällä hetkellä on kyse molemmista.

Minä olin pienenä aina vastuussa kaikesta, ihan kaikesta. Veli vei rahani, joita olin pitkään lapsena säästänyt. Se oli minun vikani, koska olin jättänyt ne niin että ne voi viedä. Olen edelleen syyllinen siihen, että veljeni juo ja käyttäytyy noin. Toki tiedän jo itse, että näin ei ole. Ja olen aikapäiviä sitten sanoutunut irti koko hommasta. Kuinkahan paljon tällä kuitenkin on ollut vaikutusta siihen, että sitten kumppanin kanssa oli jotenkin kaikki niin tuttua.. moni olisi varmasti herännyt aiemmin ja lähtenyt, mutta muutama vuosi painajaisessa ei oikeastaan tunnu niin pahalta, kun on elänyt samanlaisessa pienestä asti.

Olen miettinyt paljon syitä, miksi kukaan on parisuhteessa narsistin kanssa,  tai muuten väkivaltaisessa suhteessa. Jos se on niin tuttua, ettei asioita osaa riittävästi kyseenalaistaa? On tottunut kantamaan vastuun kaikesta ja narsisti osaa tätä kyllä käyttää hyväkseen. On tottunut kantamaan häpeää ja salailemaan perheen sisällä elävää pahuutta.

Toisaalta, olen kuitenkin elänyt perusturvallisen lapsuuden. Kotona en juuri ollut, mutta se ympäristö, jossa lapsuuteni vietin suurimmaksi osaksi, oli kuitenkin terve. Toisaalta joskus voi olla, että liian turvattu ja hyvien ihmisten keskellä eletty lapsuus ei auta tunnistamaan pahuutta, joka vastaan tulee vääjäämättä kaikille jossain vaiheessa. Ei osaa juosta karkuun. Ja kun kohtaa narsistin käyttämää manipulointia ja pelolla toisen hallitsemista ja muita keinoja, järkyttyy, jähmettyy, ei osaa toimia, koittaa pelastaa ja muuttaa toisen, koitaa väkisinkin nähdä jotain hyvää narsistissa ja auttaa... ja mitä kaikkea?

Alkoholismi, läheisriippuvuus ja narsismi ei ole oikein mukava yhtälö siihen osallisille. Onko muita, joilla kokemuksia tällaisista? Tai siis tiedän, että muita valitettavasti on, ja paljon. Ja he kaikki kantavat häpeää ja syyllisyyttä sisällään, ja se on musertavaa. Olisiko puhuminen ensimmäinen askel kohti siitä vapautumista? Oletteko löytäneet muita toimivia keinoja käsitellä näitä asioita?

 

m.e.